Perle Bleue – mielipiteitä uudesta ryppyvoiteesta

perle bleue ryppyjäIlmerypyt ovat naisilla yksi ikääntymisen ensimmäisistä näkyvistä merkeistä. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että tänä päivänä ihon epäsuotuisia muutoksia esiintyy jo nuorilla, jopa parikymppisillä naisilla. Ajan myötä ikääntymisen merkit vain pahenevat. Rypyt ovat siis vakava ongelma , jolla on vaikutusta sekä ulkonäköön, että psyykkiseen hyvinvointiin ja johon kannattaa puuttua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tarjolla on mitä erilaisimpia tuotteita: voiteita, ampulleja ja perle bleue kerma ryppyjäjopa pistoksia. Yksi mielenkiintoisimmista ja suosituimmista tuotteista on Perle Bleue Active Retention Age. Miten se eroaa muista samantyyppisistä tuotteista?

Ennen kaikkea huomio kiinnittyy tuotteen muotoon – se on osa erityistä Perle Bleue -settiä, johon kuuluu voide, salaperäistä ihmeuutetta sisältävät ampullit sekä sekoituslasta, jolla ainesosat voidaan sekoittaa siististi toisiinsa ja jonka ansiosta seos voidaan levittää iholle lähes heti ainesosien yhdistämisen jälkeen.

Lumilevä – ryppyjenvastaisen Perle Bleue -seerumin salaperäinen aktiivinen ainesosa

lumi levät - ainesosa kerma Perle Bleue

lumi levät – ainesosa kerma Perle Bleue

Settiin kuuluvan pienen viiden millilitran ampullin sisältä löytyy innovatiivinen ainesosa, joka saa aikaan yllättäviä tuloksia kasvojen ikääntymisen vastaisessa taistelussa. Kyseessä on korkea pitoisuus lumileväuutetta, jota tiedemiehet ympäri maailmaa ovat jo jonkin aikaa pitäneet jopa hyaluronihapoa tai botoxia tehokkaampana ratkaisuna! Mitä erikoista on lumilevässä? Sillä on ennen kaikkea erinomainen kyky selviytyä hyvinkin karuissa ilmasto-oloissa: se kykenee elämään ja kasvamaan ainoastaan alhaisissa lämpötiloissa. Levä kasvaa hyvin kylmässä, äärimmäisen vaativassa ilmastossa, joka vaikuttaa suotuisasti myös ihoon.

Perle Bleue -valmisteen sisältämä lumileväuute aktivoi ihossa niin sanotun kauneuden geenin. Se on ihmis-DNA:n jakso, jonka japanilaiset asiantuntijat löysivät vuonna 1997. Sen vaikutusmekanismeista ei vielä tänäkään päivänä ole täyttä varmuutta, mutta tiedetään, että geenillä on tärkeä rooli solujen uusiutumisprosessien kannalta. Perle Bleue -voide aktivoi siis ihon soluja saaden ne tuottamaan enemmän kollageenia, joka palauttaa ihokudoksen kiinteyden ja kimmoisuuden. Kasvojen piirteet selkeytyvät ja juonteet ja rypyt häviävät, minkä lisäksi voiteen koostumus tasoittaa ihon väriä ja saa ihon näyttämään hohtavan nuorelta.

polttimo crocus - ainesosa kerma Perle Bleue

polttimo crocus – ainesosa kerma Perle Bleue

Mitkä muut seikat tekevät Perle Bleue Active Retention Age -voiteesta niin tehokkaan?

On hyvä panna merkille, että valmisteen innovatiivinen koostumus ei perustu ainoastaan lumileväuutteeseen. Voide sisältää myös krookuksen sipulin uutetta, joka sekin löytyy kosmetiikka-teollisuuden tehokkaimpien ainesosien listalta. Se tehostaa lumileväuutteen vaikutuksia kasvattaen kollageenin ja elastaanin tuotantoa ja edistää myös epidermiksen ja dermiksen solujen välistä kommunikointia mahdollistaen hoitavien aineiden paremman ja nopeamman imeytymisen ihoon. Iho erittää enemmän kasvuaineita, jolloin sen uusiutumisprosessit tehostuvat.

vaikutukset soveltamalla kerma perle bleue naisetTämän lisäksi Perle Bleue Active Retention Age sisältää myös Sheavoita, joka on ihon biologisia toimintoja vilkastuttavien vitamiinien runsas lähde. Se sisältää muun muassa A- ja E-vitamiineja, jotka toimivat antioksidantteina vähentäen vapaiden radikaalien haitallisia vaikutuksia ja samalla ehkäisten geenien pienimuotoisia mutaatiota, jotka ovat syynä ihon vanhenemiseen.

Tieteelliset tutkimukset todistavat Perle Bleuen tehon

perle bleue vaikutukset naisillaEnnen kuin tuote tuli myyntiin, läpäisi se joukon kliinisiä testejä, joissa tutkittiin sen tehoa ja turvallisuutta. Tutkimukset suoritettiin useissa eri tutkimusyksiköissä ympäri Yhdysvaltoja, ja niiden koordinoinnista vastasi USA:n Dermatologinen instituutti. Voiteen ainesosia testattiin laajoissa tutkimuksissa, joihin osallistui jopa 150 naista eri puolilta maata. Testeissä osoitettiin, että Perle Bleue Active Retention Age -tuotteen kolme kuukautta kestävä säännöllinen käyttö auttoi vähentämään ilmeryppyjä ja muita ihon varhaisen ikääntymisen merkkejä jopa 95 prosentilla! Se on epäilemättä markkinoiden paras tulos, joka osoittaa, että kyseessä on korkealaatuinen tuote.

Asiantuntijoiden mielipiteet Perle Bleue -seerumista vahvistavat, että tuote todella toimii

vaikutukset kerma perle bleue menYhdysvaltalaisten tutkimuslaitosten erinomaiset mielipiteet saivat aikaan, että Perle Bleue Active Retention Age saavutti heti suurta suosiota. Alan lehdet kirjoittivat jatkuvasti lumilevän elvyttävistä vaikutuksista ja sen roolista nuoruuden geenin aktivoimisessa. Yksi artikkeleista kiinnitti myös hollywoodilaisen kauneusklinikan johtajan huomion. Tämä kokenut asiantuntija on työskennellyt useiden eturivin tähtien kanssa. Dr Lisa kertoo, että Perle Bleue yhdistää itsessään kaikki ne ominaisuudet, joita todelliselta nuoruuden seerumilta vaaditaan. ”Innovatiivinen koostumus sai mielikuvitukseni heti liikkeelle. Minun oli kuitenkin itse varmistettava, että voide todella toimii niin kuin luvataan. Aloitin kolmikuukautisen kuurin, jonka lopetin kuukauden jälkeen. Miksi? Koska siinä ajassa saavutetut tulokset ylittivät jopa rohkeimmatkin odotukseni, eikä minun enää tarvinnut käyttää voidetta. Ihoni oli nuorentunut niin paljon kuin voi vain kuvitella”, dr Lisa kehuu.

Onko Perle Bleue -ryppyvoide todellakin niin tehokas kuin väitetään? Meidän mielipiteemme

kerma Perle Bleue

kerma Perle Bleue

Perle Bleue -valmisteen erinomainen teho on yksi monista seikoista, jotka puhuvat tuotteen käytön puolesta. Toisena seikkana voi olla myös tuotteen edullinen hinta, jolla saamme paitsi innovatiivisten ainesosien yhdistelmän, myös pääsyn nuoruuden ja kauneuden maailmaan. Saamme kaksi erillistä ainesosaa, joita voidaan käyttää yhdessä tai erikseen, riippuen omista mieltymyksistä ja tarpeista. Kaikki tämä tekee Perle Bleue Active Retention Age -tuotteesta tämän hetken kiinnostavimman ryppyvoiteen.

perle bleueHUOMAA: PERLE BLEUE -ryppyvoiteen jälleenmyyjällä on rajoitetun ajan erikoistarjous lukijoillemme. Siihen liittyy 100% rahat takaisin -takuu, jos ostamasi ryppykuuri ei anna odotettuja tuloksia.

Klikkaa tästä tilataksesi PERLE BLEUE -ryppyvoiteen

käytä TÄTÄ linkkiä saadaksesi ilmaisen toimituksen

 

Tarjous on voimassa: 2017.03.30 klo 23:59 asti

Tarjouserä on aikarajoitettu varaston loppuunmyynnin vuoksi

2 comments

  • Missä on suomalaiset käyttöohjeet? Sain paketin eilen mutta ohjeet puuttuvat. Ymmärsin että tuotteet pitää sekoittaa itse mutta miten ja kuinka paljon yövoidetta ja kuinka paljon seerumia.

  • Maksoin juuri tuon pskkauksen. Ihmeissäni miksi oli kaksi eri ainetta joo ymmärsin ne sekoitetaan mutta missä suhteessa ja vain yöksi vai kertokaa. Käytänkö omaa tavallista päivä voidetta päivällä ja tätä yöllä. Ohjeet selkeet kiitos

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *